Lähdettiin Helsinki-Vantaalta 17.8.2017 kohti Seoulia. Siihen päivään mennessä olin pakannu ahkerasti noin about kolme päivää, vaikka olin kirjotellu lappuja jo kuukautta ennen. Alottaminen vaan lykkäänty aina jotenki mystisesti. Matkalaukkuja otin lopulta mukaan kaks kappaletta Kånkenin lisäks, jotta kaikki host-perheiden tuliaiset ja karkit mahtuis mukaan ilman sen kummempia ylipainoja. Lennolle oli nimittäin mahollista ottaa ruumaan 2x23kg matkalaukut 8kg käsimatkatavaroiden lisäks ja ylitin painorajoja tullessa yllättävän vähän.. Ruumaan menevistä laukuista toinen oli kovat 200g liian painava ja käsimatkatavaroilla oli pari kiloa extraa, mutta niitä nyt kukaan ei edes punninnu. Saas nähä, miten takasin tullessa..
Viis päivää ennen lähtöä pidin myös ne läksiäiset, joista ohimennen edellisessä postauksessa mainitsin. Viikko itessään oli nätti, mutta onnistuin tietysti valitsemaa sen päivän, ku kesän pahin myrsky osu kohalle, joten suunnitelmat piti siirtää sisätiloihin. Kaikesta huolimatta ilta oli mun mielestä yllättävän onnistunu ja yllättävän moni löys perille huonoista ohjeista huolimatta. (Kiitos kaikille, jotka tuli paikalle, oli mahtavaa nähä niinki paljon porukkaa ennen lähtöö!)
Kyseisen viikonlopun jälkeisenä maanantaina käväsin vielä koululla sanomassa moikka kaikille ja pakko vielä sanoo, et vanhasta kotiluokasta lähtiessä jäi tosi hyvä mieli siitä, että olin käyny. Sen jälkeen piti enää hankkia siistit kengät, vaihtaa valuuttaa Etelä-Korean woneiks, Japanin yeneiks ja lisäks 900 $ Japanissa tehtäviä matkoja ja turvallisuuspanttia varten ja krhm tosiaan pakata. Siin lomassa ehti kuitenki kävästä kahtena päivänä Linnanmäellä, koska noh.. Olihan mulla jopa kolme päivää jäljellä! Viimisenä iltana sitte illastettii perheen kesken ja syötiin poronkäristystä ihan vaan, koska seuraavaan kertaan luultavasti on aika pitkä aika.
Tällä hetkellä (tai siis *khrm* sillä hetkellä, kun alotin kirjoittamisen...) makoilen hotellin sängyllä Etelä-Korean pääkaupungissa, Seoulissa ja muistelen viimisiä hetkiä lentokentällä kavereiden ja perheen kesken. Läpivalasun jälkeen sai hyvin itkeä hetken rauhassa ennen liki yheksän tunnin lentoa, jolla keskityin kattomaan suomalaista Iron Grandpa -dokumenttia... en oo vieläkään ihan varma, miks katoin just sitä kaikkien Marvel-leffojen sijaan, mut ainaki sai vielä viimiset maistiaiset kotimaisista laatudokkareista...
Täällä Seoulissa meitä odotteli kentällä englanninkielinen opas ja tilausbussi, jolla mentiin koko siellä oloajan paikasta toiseen. Kovassa lämmössä ilmastoitu bussi jäi varmaan lempipaikaks, vaikka olihan ne akvaariot, museot ja Samsung-talotkin ihan hienoja. Visiittiä kruunas se, että niinä kahtena kokonaisena päivänä, jotka Koreassa vietettiin, eksyttiin sateessa kattomaan 2018 järjestettävien paralympialaisten mainoskeikkaa ja nähtiin sitten lavalla muun muassa Tiger JK, GFRIEND ja Block B!
Ekana päivänä heti Seouliin päästessä mentiin siis National Folk Museumiin, joka oli kätevästi Gyeongbokgungin palatsin alueella niin, että nähtiin yhellä kävelyllä monia hienoja paikkoja.
![]() |
Joilleki alueille pääs kävelemään, toisille ei.. Upeen näköstä siellä oli kuitenki jokapuolella. |
Ihan mahtavia juttuja sulla! Kerro miten sun vaihto Japanissa on alkanut. Onko sulla kiva perhe? Ootko jo asettunut aloille? Millainen sun koulu ja koulupäivä on? Onko sulla jo kavereita? Ootko tavannut muita vaihtareita? Lisää tekstiä Viivi!!
VastaaPoista