春日丘高等学校で

Meiän koulu on nelikerroksinen rakennus, jossa
kerrokset on jaettu ikäluokittain (vanhimmat ylimpänä jne.),
eli me ykköset ollaan kaikki kakkoskerroksessa.
Jokasesta luokasta on pääsy "parvekkeelle", josta tää kuva
on bunkasaita edeltävänä päivänä otettu (kolmannesta
kerroksesta kylläki).

Haluisin sanoo, että oon viivytelly koulusta kirjottamista sitä varten, että ehtisin saada kattavamman kuvan sen käynnistä postaukseen, mutta oikeestaan en oo vaan saanu alotettua kertomista, kun asiaa tuntuu olevan niin paljon. Nyt vähän ennen koeviikkoo otin kuitenki itteeni niskasta kiinni ja päätin alottaa kirjotuksen, vaikka tästä varmaan tuleeki ylipitkä teksti.

Kuten otsikosta voitte lukea, mun koulun nimi on siis Kasugaoka High School. Kyseinen mahtavuus sijaitsee Ibarakissa, eli naapurikaupungissa meiltäpäin. Käyn luokkaa 1-3, eli käytännössä lukion ekaa. Koulumatkaan mulla menee noin puol tuntia ja meen sen aina pyörällä. Kävellen kyseistä matkaa taitettais mun kännykän mukaan tunti, joten oon ihan hyvilläni mun keltasesta koripyörästä (vaikka siinä One Piece -avain onki 😂). Alussa poljin matkan aina mun luokkakaverin kanssa, mutta viikon jälkeen muistin jo reitin, joten monien vakuutteluiden jälkeen sain alkaa kulkea myös itekseni.

Tarkotuksena tosiaan oli, että koulu ois alkanu mulla 28.8., mutta olin sitä edeltävästä sunnuntaista tiistaihin kuumeessa. Ekat päivät jäi multa siis välistä sen lisäks, että olin jo missannu edellisviikon alkuseremonian orientaation takia. Sain kuitenki paljon viestejä, joissa kerrottiin, että mua odotettiin kovasti luokassa. Kun sitten keskiviikkona menin kouluun, sain (puheiden jälkeen) kuulla, että perjantaina pidettäisiin urheilufestivaali, "taikusai" (体育祭), jonka takia ke-to iltapäivätunnit ja perjantain kaikki tunnit oli peruttu, jälkimmäiset ite festivaalin takia.

Japanissa kouluvuosi alotetaan keväällä, joten koko muu luokka tunsi jo toisensa ja oli kevään lopuks tilannu festivaaleja varten luokan paidat. Koska mun tulosta ei kuulemma oltu tiedetty kovin pitkään, ei mulle oltu myöskään tilattu paitaa, mikä meinas jättää mut vielä vähän enemmän ulkopuoliseks sen lisäks, etten edes puhu kieltä, tai omista mustia hiuksia. Kuitenki meiän varaluokanvalvoja (täällä kyseessä on enemmänki luokanvalvojat, kun ryhmänohjaajat, ja systeemi on muutenkin lähempänä Suomen yläastetta, kun lukiota, vaikka kurssien aiheet lukiotasoa onki...), joka muuten on britti, ystävällisesti anto oman sinisen 2XL-kokosen paitansa mulle, kun siinä luki kätevästi mun numeroki, 41.

Koko koulu oli jaettu taikusaita varten neljään väriin: siniset (heheh mystisesti ekana), punaset, keltaset ja vihreät, ja kaikilta kolmelta luokka-asteelta oli kaks luokkaa kussakin tiimissä. Luokilla oli ilmeisesti ollu keväällä mahdollisuus suunnitella haluamansa design paidoille, kunhan tiimin väri tulee jotenkin siinä ilmi. Monilla oli omat/koko luokan nimet selissä, mutta meillä oli onneks vaan numerot. Olis saattanu olla hämmentävää kulkea sensein nimi selässä 😅

Kyseisessä tilaisuudessa tiimit kisas toisiaan vastaan erilaisissa lajeissa, joista joihinki osallistu vaan tietyn ikäset ja toisiin kaikki halukkaat. Jokaisen piti osallistua vähintään yhteen lajiin, mutta kaikki osallistu kuitenkin oman ikäluokkansa viestiin, joten periaatteessa sen lisäks ei tarvinnu tehdä mitään, ellei välttämättä halunnu. Tähän mennessä olin päättäny liittyä lentopalloklubiin, joten juoksin luokan viestin lisäks myös klubiviestissä. Jälkikäteen sain tosi paljon kehuja mun suorituksesta, vaikka oonki aika varma, että suurin osa halus vaan syyn puhua mulle. Tultiin jälkimmäisessä viestissä nimittäin viimesiks (siinä kisas pelkästään urheiluklubit, että ei sekää varsinaisesti huono suoritus ollu), vaikka luokan kanssa juostiinki aika hyvin. Lisäks täällä mulle saatetaan ihan randomisti vilkutella käytävillä tai pyydellä yhteiskuviin, vaikken henkilöitä tuntiskaan... Yleensä tietysti siis hymyilen, vilkuttelen takasin ja suostun jokaseen kuvaan, mitä multa pyydetään 😁 Eihän se multa oo pois, ellei sitte sillä hetkellä oo kauhee kiire.

Klubiviestissä joukkueet juoksi omissa peliasuissa, joten lainasin sitte yhen kakkosen vaatteita, kun se ei jalkansa takia pystyny sillon juoksemaan,  eikä mulla sellasta ollu.

Jotkut kisapäivän lajeista oli tosi hämäriä, kuten esimerkiks sellanen, missä kisas yhen tiimin kolme jäsentä kerrallaan.. Siinä kahen piti kaiketi mennä joidenkin aukastujen jätesäkkien läpi, sitten juosta maassa olevan verkon luo, ryömiä sen ali, kohdata tiimin kolmas jäsen (joka oli tullu paikalle säkillä pomppien), nostaa se puoliharteille ja kantaa paikkaan, jossa tää nostettu repi irti tankoon sidotun leivän, joka piti maaliviivalla syödä niin nopeesti, ku mahdollista?? Aika sporttista.

Lähinnä päivä oli siis hauskanpitoa ja ilmeisesti myös koulun esittelyä vanhemmille, jotka oli tullu kattomaan. Päivässä oli kuitenki myös muodolliset alku- ja loppuseremoniat ja tiimien kannustustanssit (?).

Täältä löytyy koulun sivujen kirjotukset ja pari kuvaa tapahtumasta, jos jotain kiinnostaa nähä pari kuvaa lisää. En ite harmillisesti ottanu kovinkaan paljoa kuvia ja ne muutamaki, mitä mulla on, on vielä jumissa kamerassa.. Lisäilen sitte myöhemmin niitäki

Tehtiin ahkerasti merirosvoteemaan julisteita ja
koristeita

Pari viikkoa myöhemmin taikusaista, meillä oli myös "bunkasai" (文化祭), eli kulttuurifestivaali. Alunperin tää festivaali oli tarkotus pitää sunnuntaipäivänä ja koko se viikko valmisteltiinki kauheesti erilaisia koristeita meiän luokkaan. Lauantaina, ku luokka sitte laitettii lopulliseen kuntoonsa, meille kuitenki jaettiin laput, joissa luki, että taifuunin takia bunkasaita ei pidettäiskään seuraavana päivänä, vaan maanantaina, joka muuten olis ollu vapaapäivä. No eipä tää lopulta nii paljoa haitannu. Vietin koko päivän sisällä lueskellen ja opiskellen. Kyllähän se tuuli kuulu sisälle asti, muttei siitä mitää ihmeellisempää itelle koitunu.

Tää kuva on otettu meiän luokan ulkopuolelta lauantaina, kun oltii vielä
rakenteluvaiheessa. Olisin halunnu saada luokasta kuvia myös sillon oikeena
päivänä, kun kaikki koristeet oli laitettu, mut siinä ympärillä oli koko
ajan niin paljon ihmisiä, etten sitte ehtiny, ennen ku ne tuhottii.

Seuraavana päivänä bunkasaita juhlittii, ku mitään ei ois tapahtunukaan. Jokanen luokka oli keksiny jonkilaisen aktiviteetin, mihin muut koululaiset ja mahdollisesti kotiväki pääs osallistumaan / asioimaan. Tosi monet oli halunnu tehä luokastaan kahvilan, joten niitä löyty sitten aika paljon, mutta niillä kaikilla oli joku erikoisuus, joten niiden kiertely ei tosiaankaan käyny tylsäks. Kahviloiden lisäks tällä oli myös mm. casino, leffa- ja komediateatteri,  pyörivät kahvikupit (jotka oli oikeesti tosi hienosti tehdyt... Eihä ne tietenkää iha yhtä nopeesti pyöriny, ku Linnanmäellä, mut nii nopeesti ja vaivattomasti, ku työntämällä lähti), meiän luokan Marine Sniper (jossa palkintoa vastaan piti palloja potkimalla kaataa kivillä täytettyjä pulloja, jotka kulki liukuhihnalla edestakasin) ja paikka, jossa sai otettuu hienoja kuvia ja kasvomaalaiksia. Kaiken lisäks pihalla, salissa ja kirjastossa oli koko ajan esityksiä, joita oisin voinu olla kattomassa koko päivän, mutta näin harmi kyllä vaan pari, kun kierreltiin muualla ja oltiin omassa luokassa hommissa..

Täältä löytää samalla tavalla myös bunkasaista koulun tekstin ja kuvat.

Näitä tapahtumia lukuunottamatta koulua käydään kuitenki rutiinilla. Joka päivä kello 8.30 alkaa ensimmäinen tunti, joka muiden tuntien tavoin kestää 50 minuuttia. Tuntien välissä on tosi lyhyet välit, joita voisin välillä vähän kirota liikkatuntien puolesta. Täällä tuplatunteja ei kauheesti oo, (paitsi valinnaisissa, jotka jokasella luokalla on omat. Mun luokan valinnainen on kalligrafia, mikä on tosi siistiä, vaikka oonki siinä aika huono. Lisäks käyn myös rinnakkaisluokan kuviksessa, koska samaan aikaan oli meiän luokalla tunteja, joilla en vaan yksinkertasesti ymmärrä paljoakaa.) joten siis liikkatunnit kestää sen saman 50 minuuttia, mikä mun mielestä on tosi lyhyt aika. Yleensä siinä ajassa ehtii lämmitellä, venytellä ja ottaa vähän teoriaa, ja sit tunti onki jo loppu. Vaatteet vaihdetaa välitunnilla, joten liikkatuntia ennen ja sen jälkeen kaikki vaan juoksee paikasta toiseen.

Köh.. ehkä mä vuoden mittaan kehityn 😂

Jottei tästä päivityksestä tulis taas ihan överipitkä, voisin säästää kouluruokailusta kertomisen siiheks, kun kerron ruoasta täällä yleensä. Tähän loppuun voisin kertoo viel kuitenki pari faktaa...

Täs on kehno kuva liikkapuvusta

1. Yleensä Japanissa tosiaan käytetään koulupukuja, mutta meiän koulu on yks niistä harvoista, joissa sellasta ei oo. Liikkapuku kyllä löytyy ja siihen kuuluu paita, shortsit & pitkät housut, vetoketjullinen swetari ja kengät. En tiiä, oisko meillä luvallista olla omissa vaatteissa tunneilla, mutta koska en kertaakaa oo nähny ketään ilman koulun vaatteita, en oo ees kysyny. Massan mukana mennää. Monet käyttää myös sellasia koulupuvun tapasia vaatteita, kuten vekkihame + kauluspaita + polvisukat + rusetti/kravatti + neule ja tällasta kombinaatiota kuulin joskus kutsuttavan "nanchatte seifukuks", eli periaatteessa "uniform for fun".

2. Melkein kaikki mun luokalla on jossain klubissa. Niitä onki ihan kiva kirjo, jonka löytää täältä (jep, oon aika ylpee siitä, et ne löytyy englanniks.. mut kuten uimaklubin tekstistä ehkä huomaatte, nää on opiskelijoiden kirjottamia kuvauksia 😂).
Ite tosiaan liityin lentopalloklubiin, koska halusin kokeilla jotain uutta ja innostuin myös vähän siitä, että harjotukset on joka päivä, myös viikonloppusin (kadun vaan vähän tätä nyt..). Kun olin liittyny klubiin, meiän valmentaja/manageri tilas samantien mulle lentopallopuvun, eli toisen swetarin, kaks t-paitaa, kahet minishortsit, pitkät housut, kahet polvisukat, polvisuojat ja kengät. Pakko vielä mainita, että meiän joukkueessa kaikilla on oma lempinimi, joten tää meiän sensei sit päätti, et mun nimi on nyt Kiyo, joten se on kirjailtuna mun pitkiin housuihin ja swetariin.

Klubin takia mun päivät loppuu aina kello 17.30 arkipäivisin ja viikonloppusin vähän vaihtelevasti. Useimmiten pelit käydään lauantaisin (en oo vielä ottanu osaa kertaakaa peleihin, koska en oo mitenkään erityisen hyvä, mut lasken merkitsen pisteitä tai harjottelen itekseni yleensä sillon) ja sunnuntaisin on vaan pitkät harjotukset. Viikonloppusin koululla ollaan siis yleensä 5-8 tuntia/päivä.

3. Toinen "yleensä Japanissa.." on se, että oppilaat & opiskelijat käyttää tossuja sisällä ja siivoo luokat koulupäivän lopuks. Meillä kuitenki on yleensä kengät jalassa sisällä, mikä on tosi epätavallista, eikä välttämättä kauheen hyvä monien mielestä. Sisälle kulkeutuu nimittäi tosi paljon hiekkaa, mikä saa koulun näyttämää vähän epäsiistiltä päivittäisestä siivoomisesta huolimatta.

Voi olla, että unohin jotain tosi oleellisia asioita, joita täällä ollessa ei vaan tajua, niin laittakaa vaikka kysymyksiä kommentteihi, jos joku kohta jäi epäselväks tai en maininnu ollenkaa. Voin vastailla sitte seuraavaan tekstiin niistä.

Takatsuki & Ibaraki, Osakan prefektuuri, Japani

Elikkä 21. päivä sanottii moikka suomalaisille ja sille meiän korealaiselle oppaalle, Kimille ja lähettiin kohti Japania ja Taiwania. Jotkut pääs samoilla lennoilla vielä eteenpäin, mutta Osakan/Kansain lentokentälle ei ollu tulossa muita, joten sain sitte suunnistella yksin. Lento ei ollu kovinkaa pitkä, joten kattelin sit kaks jaksoo laatusarjaa (😏) ja söin, minkä jälkee oltiinki jo perillä. 

Jostain syystä mulle oli varattu paikka ykkösluokasta, joten matka meni siinä ihan mukavasti, vaikkaki lentoemäntä saiki pari kertaa pyytää mua laittamaan tavarat oikeeseen paikkaan.. Ei mulle kukaa ollu kertonu, ettei ykkösluokassa säilytetä laukkuja seuraavan penkin alla.. Ja luulin, et se mun eka laukku oli vaan liian iso, jote kokeilin tietysti toista 😂

Lentokentällä mua odotti Residence cardin tekeminen ja toisten vaihtareiden viestejä lukeneena olin iha valmis viettämää tunnin siinä tiskillä, vaikka se sitte todellisuudessa veiki about viis minuuttia. Ku tavarat oli haettu ja tullin läpi menty, löysin vastasta mun ensimmäisen host perheen äidin (maman) ja siskon (Megun) sekä parin Rotaryn, kuten perheen mummon, heilumassa lappujen ja pienten Suomen lippujen kanssa. Hetken juttelun jälkee lähettii perheen kesken ajamaa kohti Takatsukia. Matka kesti vähän päälle tunnin ja taisin nukahtaa siinä jossain kohtaa. Perille päästyä mua kuitenki ootti omakotitalo paikallisessa lähiössä ja kaks pientä (ja erittäin äänekästä) koiraa, Mika- ja Pu-chan. Mulle kerrottiin, että saisin pitää tavaroita, opiskella ja viettää aikaa pienessä tatami-mattosessa huoneessa, mutta maanjäristysvaaran vuoks nukkuisin kuitenki yläkerrassa Megun huoneen lattialla. 

Vietin perheen kanssa ekat kolme päivää, ennen piirin orientaatioleiriä ja niiden kolmen päivän aikana käytiin muun muassa Narassa kattomassa temppeliä ja peuroja ja shoppailemassa. Lämpötila normaalina (eli aurinkoisena) päivänä on noin 33°C, joten ilman koulun sääntöjäki totesin, että tästä tulee aika meikitöntä aikaa, kun kaikki valuu leukaa pitkin viiden minuutin jälkeen. 

Mun perhe oli kauheen kiinnostunu siitä, millasista asioista tykkään ja koska ne sattu näkemään mun repussa BTS-logon, mentiin sitten ensimmäisenä päivänä käymään kadulla, joka suoraan sanottuna oli pelkkää k-poppia. Sieltä löyty isompaa ja pienempää kauppaa, mutta kaikissa niissä oli kuitenki pelkästään fanituotteita. Näin myös mainoksen kahvilasta, joka myi pelkästään leivoksia bandilogoilla? No nii.. Siellä käynnin jälkee mulla ei sitte ollu viikkoon, ku noin ¥1000 (noin 7,50€), koska mun pankkikortti ei *köh* mystisistä syistä toiminu missään. (ei johtunu siitä, et oisin näppäilly kuudessa paikassa mun PIN-koodin väärin ja chattailly sit paniikissa verkkopankin kautta suomalaisten virkailijoiden kanssa.. ne koneet ei vaa jostai syyst toiminu) 

Toisena päivänä mentiin tosiaan Naraan ja Takatsukista ajomatka sinne kesti vähän yli tunnin, mikä ilmastoidussa autossa oli ihan mukavaa. Autosta noustessa todettiin nimittäin, ettei sinä päivänä ees tuullu, joten läkähtyminen ei vieny kovinkaa kauaa. Aika moni japanilainen (mama mukaanlukien) käyttää ulkona aurinkovarjoa, mitä yleensä pitäisin varmaan turhuutena, mutta oisin sillon arvostanu. Aika nopeesti tuli opittua japanilaisen kesän käytetyin sana: 暑い ("atsui"), eli "On kuuma". Tätä kuulee kaikkien japanilaisten hokevan aina ulosmennessä ja hiljaisuuden rikkomiseks oon alkanu iteki hokemaan tätä.

Tältä näyttää sisäänkäynti Naran temppeliin jaaaaaaa...

lippujen oston jälkeen sisäpuolella näkymä oli tällanen. 

 Japanilaiseen temppeliin mennessä käydään aina ensin pesemässä kädet ja naama pienessä rakennelmassa temppelialueen ulkopuolella. Koska olin muutamaan kertaan muodollisen peseytymisen toimittanu pari vuotta sitten, en ikävä kyllä tajunnu ottaa kuvaa blogia varten tällä kertaa. Tää peseytyminen kuitenkin kuuluu toimittaa ottamalla bambukauhalla vettä, jota kaataa ensin molemmille käsille vuorotellen (tässä saatto olla tapana kaataa vasemmalle ensin, mutten mee vannomaan..). Sen jälkeen uudestaan vasemmalle kädelle (en taaskaan mee takuuseen siitä, onko kädellä väliä, mutta näin mulle ohjeistettiin) sen verran, että huuhtelee sillä suun ja lopuks kaataa jäljellä olevat vedet kauhan varrelle pystyasennossa.

Sisällä vähän viileemmässä ja pimeemmässä tilassa ootti erittäin vaikeesti kuvattava 57 metriä korkee Daibutsu (= The Great Buddha), jonka käsien ja suun asennossa oli kuulemma paljon symboliikkaa. Ite pidin patsasta aika jättiläisenä (sen ympärys oli 50 metriä), mutta nyt, kun yritin ettiä tietoa kaikesta sen symboliikasta, tuli Wikipediasta vastaan tieto, että koko paikka on palanu kahteen kertaan ja tän kyseisen patsaan edeltäjä oli itse asiassa 30% suurempi, mikä kuulostaa aika uskomattomalta.

 Kun Daibutsua oltiin ihalitu riittävästi ja viety kynttilät pieneen lasiseen komeroon, tuli vastaan ihmismassa, joka osottautu jonoks. Ilman, että tiesin, mihin mua oltiin pistämässä, jonotin siinä ihan hyvän aikaa mun perheen kanssa jotain, mikä paljastu pylvään läpi ryömimiseks. Ennen omaa vuorooni näin parin ihmisen jäävän jumiin pylvään sisälle ja sain sitten kamalan paljon ohjeita siitä, miten olkapäät kannattaa pitää, että mahtuu läpi. Ajattelin sitte, että tähän on pakko liittyä joku "kannattelen pääni päällä temppeliä, joka vuoteen 1998 oli maailman suurin puurakennus, tämä tarkoittaa hyvää menestystä töihin ja kouluun tms." -uskomus, minkä takia ihmiset tätä teki ja päätin kysästä. Hetken Google Translaten sotkujen jälkeen sain selville, että pylvään läpimenon pitäis ehkästä sairauksia tai muuta vastaavaa. Minihameesta huolimatta päätin mennä läpi, vaikka olinki ihan varma, että jäisin jumiin (mitä ei ihme kyllä tapahtunukaa..).. Mitä sitä ei terveyden vuoks tekis. (Kaiken sen jonottamisen jälkeen en ois varmaan kehdannu kieltäytyä kunniasta..)

Tässä se paljonpuhuttu pylväs, jonka aukko ei valitettavasti kuvassa näy.. Voin kuitenki sanoo, että ylimäärästä tilaa ei paljoo ollu, ku siitä meni.

Kun oltiin lähdössä temppeliltä, sain papalta vielä lucky chainin ja pienen vaaleenpunasen kirjasen, johon kuuluu kerätä "leimoja" (siellä siis istu setä pensselin kanssa, joka kirjotti kauniisti mustalla musteella pari kanjia ja paino lopuks punaset leimat päälle) eri temppeleistä. Toivon, että vaihdon lopussa mulla ois useempi leima mun kirjasessa.

Ja koska Nara, niin mukaan oli pakko pistää peurakuva.

Temppeliltä pois lähtiessä syötettiin hetki peuroja kekseillä, minkä jälkee multa kysyttii, haluaisinko mieluummin mennä animekauppoihin, vai Kiotoon. Noh luulin vastanneeni Kiotoo, mut mun perhe tais tulkita sen animekauppoina, koska seuraavaks oltiin shoppailemassa mulle SIM-korttii samalla, ku poikettii aina välillä Arcadeissa ja kaupoissa, jotka myi aika kovilla hinnoilla cosplay-tavaraa. Onneks mulla ei ollu enää rahaa jäljellä 😂 ties mitä sieltä ois tarttunu mukaa.

Käytiin Megun ja papan kanssa myös Ghibli-kaupassa ja siel oli tällane kiva pikku kissabussi :3 (itken vähän näiden kuvien laatua, mut sentää saa selvää.....)

Ja päivän lopuks käytii ottamas pari kuvaa Ebisubasilla, koska nii kuulemma kuuluu tehä (Anteeks ei poseerattu tollei valotaulun asennolla, niinku kaikki muut teki 😕)

Näiden muutaman perheen kanssa vietetyn päivän jälkeen menin kolmen päivän orientaatioleirille, jolla pääsin näkemään muita alueen vaihtareita ja Rotexeja, eli entisiä vaihtareita, joiden tehtävänä on muun muassa auttaa meitä pääsemää yli kulttuurishokista ja koti-ikävästä. Orientaatiossa harjoteltiin esimerkiks paikallisen metron käyttöö, puikoilla syömistä, ostosten tekemistä, hiraganojen lukemista ja esittäytymistä japaniks jne.. Päästiin myös käymää sento-kylpylässä, jossa paras paikka oli violetissa, laventelintuoksusessa vedessä.  Suomalaiseen saunaan tottuneena ei nyt mitenkää kauheen ihmeellistä ollu peseytyä siellä muiden kanssa samassa tilassa, mutta muille se tais olla ensimmäinen kokemus tän tyyppisestä kylpemisestä. Muut vaihtarit oli siis lähinnä Etelä- ja Pohjois-Amerikasta ja yks oli Puolasta (yaaz en ollu ainoo Euroopan edustaja :"D)

Tässä poseerattii Osakan korkeimman rakennuksen, Abeno Harukasin näköalapaikalla.  Sääli kyl kaikki kuvat, joita omii käsiini sain, oli aika kehnoja, mut sentää sain ees tän yhen ryhmäkuvan...😅

Ja tässä vielä Rotexien kanssa samassa paikassa.. Taisin olla aika väsyny tätä ottaessa, mut ainaki täst saa selvää, toisin ku edellisestä, jote eipä siinä.. Suurin osa Rotexeista oli ollu Yhdysvalloissa, Kanadassa tai Ranskassa vaihdossa, mut hämmästyin, kun kuulin, et yks oli ollu Suomessa. (En kerro, kuka se näistä on, mut voin vinkiks kertoo, et Muumi-kassi ja samaa sarjaa oleva huonosti näkyvä paita saattaa auttaa spottaamisessa)

Kun oltiin opettelmassa oikeeoppisia ruokatapoja (jotka tais olla uus juttu Rotaryille ja Rotexeilleki), tuli paikan kokki esittelemää skillsejää ja leikkeli sitte isokokosella veitsellä paperista perhosia, joita anto meille mukaan. En ois voinu ottaa paremmalla hetkellä kuvaa siitä

Orientaatio kesti lauantaihin ja se päätty tilaisuuteen, jossa kaikkien piti pitää lyhykäinen puhe japaniks. Kuuntelemassa oli host-perheitä ja alueen Rotareita ja jostain syystä myös mun koulun rehtori. Kuumotukset oli siis kovat, mut loppujen lopuks kaikki meni ihan hyvin, ja sain pitkät aplodit ja paljon kehuja mun puheelle 😂 Alko tuntuu vähä siltä, et olin ainoo, joka oli kirjottanu sen puheen jo kotimaassaa..

Tän jälkeen oli kuitenki sunnuntai välissä ja sit alko koulu.. Tai piti alkaa.. Ite olin tiistaihin asti kipeenä ja muut oli alottanu jo edellisviikon perjantaina avausseremonialla, johon olisin kovasti halunnu, mut joka jäi orientaation takia välistä.. 

Mutttttta koulusta voin kertoo enemmän seuraavassa postauksessa! (Lisäilen varmaan myöhemmin kuvia, joita en vielä oo saanu maman ja muutaman muun kännyköistä..)

Kaheksan tunnin ja viidenkymmenen minuutin jälkeen

Lähdettiin Helsinki-Vantaalta 17.8.2017 kohti Seoulia. Siihen päivään mennessä olin pakannu ahkerasti noin about kolme päivää, vaikka olin kirjotellu lappuja jo kuukautta ennen. Alottaminen vaan lykkäänty aina jotenki mystisesti. Matkalaukkuja otin lopulta mukaan kaks kappaletta Kånkenin lisäks, jotta kaikki host-perheiden tuliaiset ja karkit mahtuis mukaan ilman sen kummempia ylipainoja. Lennolle oli nimittäin mahollista ottaa ruumaan 2x23kg matkalaukut 8kg käsimatkatavaroiden lisäks ja ylitin painorajoja tullessa yllättävän vähän.. Ruumaan menevistä laukuista toinen oli kovat 200g liian painava ja käsimatkatavaroilla oli pari kiloa extraa, mutta niitä nyt kukaan ei edes punninnu. Saas nähä, miten takasin tullessa..

Viis päivää ennen lähtöä pidin myös ne läksiäiset, joista ohimennen edellisessä postauksessa mainitsin. Viikko itessään oli nätti, mutta onnistuin tietysti valitsemaa sen päivän, ku kesän pahin myrsky osu kohalle, joten suunnitelmat piti siirtää sisätiloihin. Kaikesta huolimatta ilta oli mun mielestä yllättävän onnistunu ja yllättävän moni löys perille huonoista ohjeista huolimatta. (Kiitos kaikille, jotka tuli paikalle, oli mahtavaa nähä niinki paljon porukkaa ennen lähtöö!)

Kyseisen viikonlopun jälkeisenä maanantaina käväsin vielä koululla sanomassa moikka kaikille ja pakko vielä sanoo, et vanhasta kotiluokasta lähtiessä jäi tosi hyvä mieli siitä, että olin käyny. Sen jälkeen piti enää hankkia siistit kengät, vaihtaa valuuttaa Etelä-Korean woneiks, Japanin yeneiks ja lisäks 900 $ Japanissa tehtäviä matkoja ja turvallisuuspanttia varten ja krhm tosiaan pakata. Siin lomassa ehti kuitenki kävästä kahtena päivänä Linnanmäellä, koska noh.. Olihan mulla jopa kolme päivää jäljellä! Viimisenä iltana sitte illastettii perheen kesken ja syötiin poronkäristystä ihan vaan, koska seuraavaan kertaan luultavasti on aika pitkä aika.

Tällä hetkellä (tai siis *khrm* sillä hetkellä, kun alotin kirjoittamisen...) makoilen hotellin sängyllä Etelä-Korean pääkaupungissa, Seoulissa ja muistelen viimisiä hetkiä lentokentällä kavereiden ja perheen kesken. Läpivalasun jälkeen sai hyvin itkeä hetken rauhassa ennen liki yheksän tunnin lentoa, jolla keskityin kattomaan suomalaista Iron Grandpa -dokumenttia... en oo vieläkään ihan varma, miks katoin just sitä kaikkien Marvel-leffojen sijaan, mut ainaki sai vielä viimiset maistiaiset kotimaisista laatudokkareista...

Täällä Seoulissa meitä odotteli kentällä englanninkielinen opas ja tilausbussi, jolla mentiin koko siellä oloajan paikasta toiseen. Kovassa lämmössä ilmastoitu bussi jäi varmaan lempipaikaks, vaikka olihan ne akvaariot, museot ja Samsung-talotkin ihan hienoja. Visiittiä kruunas se, että niinä kahtena kokonaisena päivänä, jotka Koreassa vietettiin, eksyttiin sateessa kattomaan 2018 järjestettävien paralympialaisten mainoskeikkaa ja nähtiin sitten lavalla muun muassa Tiger JK, GFRIEND ja Block B! 

Ekana päivänä heti Seouliin päästessä mentiin siis National Folk Museumiin, joka oli kätevästi Gyeongbokgungin palatsin alueella niin, että nähtiin yhellä kävelyllä monia hienoja paikkoja.

Nää veistokset oli se, mitä ekana nähtiin bussista hypättyä, mutten oikein saanu selkoa, oliko ne pahojen henkien karkottamiseks veistetty, vai mikä niiden virka oli... Ihan hauskan näkösiä kuitenki.. 

Joilleki alueille pääs kävelemään, toisille ei.. Upeen näköstä siellä oli kuitenki jokapuolella.

Oli hämmentävää nähä samaan aikaan vanhaa ja uutta Seoulia yheltä paikalta. (Kuvassa näkyy pari hanbokia, eli korealaista perinnepukua, joita yllättävän monilla oli päällä.. ei meillä Suomessa vaan oo kovin usein kansallispuvut päällä.. 😅😅)

Täs on akvaarion sisäänkäynti, joka oli sijotettu ostoskeskuksen alakertaan ja sisältä löyty vaikka mitä kalojen lisäks (muun muassa saukkoja, kaneja, marsu, majava, krokotiili, ...). Monet kaloista oli myös laitettu "hauskasti" esille esimerkiks lavuaariin, jääkaappiin, juoma-automaattiin tai kattiloihin. Ihan jännä paikka sekin.

Pariin kertaan päästiin syömään korealaista barbequeta ja tässä nyt yks kerroista. (suosittelen!) Niille,jotka ei ite oo käyny, tosiaan tällasissa paikoissa ruoka valmistetaan ite keskellä pöytää -tai niin sen ainakin kuuluis mennä.. Meitä katottiin vaan katseella "..ulkomaalasia.." ja koko ruokailun ajan siinä vieressä oli joku auttamassa..😬 Ja sama toistu myös muissa paikoissa.

Mun oli vaan pakko ottaa kuva täst surullisesta Niiskuneidistä.. Ilmeisesti Etelä-Koreaan oli tulossa jossain vaiheessa joku Muumi-tapahtuma, koska kaikkialla oli kamalasti Muumi-aiheista tavaraa myynnissä. Ihan pikkukaupoistaki löyty myynnistä Muumi-mehuja ja -leluja. (Sama toki jatkuu myös Japanissa, jossa Muumit on aina ollu iso juttu)

Tässä oltiin menossa sinne Samsung-taloon, joka siis oli yleisölle kolmikerroksinen myymälä/uuden teknologian esittelypaikka. Ylimmästä kerroksesta löyty nimittäin "future house", jossa pysty tableteilla kattomaan videoita siitä, kuinka esimerkiks vessassa peili skannaa naaman ja kertoo, millasta hoitoa iho kaipaa.. Vaatehuoneen peilistä taas löyty personal trainer ja jääkaapin oveen tuli ilmotus ja videokuva, jos joku soitti ovikelloo.. Tietenkin sen oven pysty sitten myös avaamaan jääkaapilta käsin.

Meiän visiitin aikaan Seoulissa oli tosi harmaata ja aika sateistaki, mut se saatto toisaalta olla ihan hyvä, koska kuumahan siellä silti oli. Tässä oltiin pienimuotosella risteilyllä, joka kesti noin 40 minuuttia. "Risteily" koostu siitä, että mentiin 20 minuuttia jokea pitkin, jonka jälkeen käännyttiin ja mentiin sama reitti toiseen suuntaan. Matkan aikana katottiin, kuinka miehistön jäsen syötti lokkeja kuivatuilla kaloilla.

Ja sitten tässä viimisen illan seisoskelua ja hypetystä sateessa Block B:n keikan ajan. Oltiin alussa tosi sivussa, mistä ei oikein nähny mitään, koska keskemmälle, aitojen sisäpuolelle pääs vaan ilman sateenvarjoo. Onneks kuitenki tavattiin vähän turhan ystävällinen paikallinen, joka ekaks järjesti meille kertakäyttösadetakit ja keikan jälkeen vielä vei meiät kahville (jota ei tosiaankaan pyydetty.. Itse asiassa täs vaiheessa yritettiin selittää, että kaverit odottaa.. Pitää olla viiden minuutin päästä hotellilla.. Sen mielestä oli kuitenkin kauheen kiva kysellä meiän osotteita Suomessa, joten keksittiin sitte, että mehän asutaan Sörnäisten metroaseman vieressä, minkä se sitten kirjotti ylös ja lupas tulla moikkaamaan..).

Viimeisenä aamuna lähdettiin sitten hyvillä mielin kello kuus kohti lentokenttää. Oli hauskaa saada viettää neljä päivää muiden suomalaisten vaihtarien kanssa ennen kymmentä kuukautta omissa kohdemaissa ja -kaupungeissa. Joten joo.. Jos jotkut teistä eksyy lukemaan tätä, niin kiitti seurasta! Teiän kanssa oli hauskaa tutustuu uutee kulttuurii lähietäisyydeltä ˆˆ

Mitä?

Moi,

mun nimi on Viivi Laine, oon 17-vuotias ja asun Helsingissä. Tarkotuksena oli, että oisin alottanu tän blogin kirjottamisen jo melkein vuos sitten, mutta se aika vaan veny, koska enhän ees tienny, pääsisinkö edes loppujen lopuks vaihtoon.

Jeps, nytpä tiedän. Ja oikeestaan lähtöönki on enää 28 päivää.

Nyt, kun vielä kuitenki muistan, miten päädyin tähän, voin ihan hyvin kertoa..

Oon jo monta vuotta ollu kiinnostunu vuosivaihdoista.
Muistan, kuinka yläasteella (ala-asteesta on 'niin pitkä aika', etten varmuudella pysty mitään siitä sanomaan, mut luultavasti ihailin vaan muiden tarinoita) hypetettiin sen aikasten parhaiden kavereiden kanssa ajatusta vaihdosta ja Japanista vielä sitäkin pidempään. Tarhaikäsestä lähtien oon ollu Hayao Miyazakin ja Ghiblin fani, eikä ne DVD:t kyllä oo jääny kauheesti pölyttymään.

Jossain ala- ja yläasteen välissä mukaan tuli korealainen musiikki ja sitten myös korealaiset draamat kavereiden innoittamana ja se anto jonkilaista jatkumoa Aasia-intoilulle. Vuonna 2015 päätettiin porukalla ottaa osaa myös 23. maailmanjamboreelle, eli suurpartioleirille, jolle osallistui 30 000 partiolaista eri puolilta maailmaa. Tää leiri järjestettiin Japanin Yamaguchissa ja me liki 1000 suomalaista vietettiin sitten Japanissa 2-3 viikkoa, riippuen siitä, oliko lähtenyt viikon oheismatkalle kiertelemään, vai ei. Tän oheismatkan (jolle onnekkaana pääsin) aikana käytiin kiertämässä nähtävyyksiä Tokiossa, Isawa Onsenissa sekä Kiotossa. Koko matkasta jäi niin hyvä kuva ja mieli, että päätin yrittää päästä Japaniin uudestaan.

Otin selvää järjestöistä, joiden kautta vaihtoon voisi päästä. Vaikken sillon vielä suoranaisesti pitäny Japania ainoona vaihtoehtona, kiinnitin kyllä huomiota maavaihtoehtoihin eri järjestöillä. Joskus viime vuoden puolella pääsin sitten käymään eräässä conissa (en ikävä kyllä muista enää missä) entisen Japanin vaihtarin luennolla. Kyseinen ex-vaihtari kertoi, että mennessään YFU:n kautta vaihtoon, oli kriteerinä ollut vähintään kahden vuoden kokemus kielenopiskelusta, mikä vähän lannisti hetkellisesti, kun olin tosiaan suhteellisen kämäsesti vaa yrittäny joitain lauseita ja hiraganoja opetella.

Nyt jo varmana maasta aloin siis ruksia yli järjestöjä muutaman kriteerin voimin, kunnes jäljelle jäi vain Rotary. Päätin yrittää, sillä eihän se yritys koskaan pahitteeksi oo (tai näin luulin, kunnes äiti kertoi hakemuksen lähettämisen jälkeen, että silläkin oli jo hintalappu.. Onneks olin sentään panostanu siihen) ja lähetin hakemuksen about päivän ennen deadlinee. Yllättävän lyhyen ajan päästä mut kutsuttiin ryhmähaastatteluun lähimpään klubiin. Haastattelussa oli mun lisäks kaks muuta mahdollista tulevaa vaihtaria ja jännitin sitä niin paljon, et kävin ostamassa sitä varten uudet vaatteet, ettei vaan ois ryppynen kauluspaita. Pari päivää myöhemmin sain tiedon, että mut rankattiin ykköseks meistä kolmesta ja, että mun tehtävänä olis löytää isäntäperheitä täältä Suomesta.

Panikoin vähän, koska haastattelussa sanottiin, että joku meistä pääsis viikon, parin päästä olevaan koulutukseen, mutta mitään ei kuulunu. Lähettelin sähköposteja sinne tänne, eikä mitään tapahtunu. Kun koulutuspäivä tuli, soitin jollekin nuorisovaihdon keskeiselle henkilölle ja kyselin, oliko mut unohdettu, vaikka haastattelusta olin kuulemma päässy eteenpäin. Sain osotteen, jonne menin, vaikkei mun ehkä ois kuulunu. Tilaisuus oli vähän kiusallinen, kun mun nimeä ei löytyny mistään listassa ja musta tuntu, että olin kyynärpää edellä vieny jonkun toisen paikan. Se joku toinen ei nimittäin koskaan ilmaantunu tilaisuuteen, joten sain jäädä sinne. Siellä kuitenki tapahtu toinen haastattelu, jossa meitä vielä karsittiin, eli jos oisin jättäny tunkeilematta, en varmaankaan olis päässy näinkää pitkälle.

Sain tietää, ettei riittäny, että mut oli todettu hyväks mahdolliseks vaihtariks, koska tarvitsin vielä klubin. Suurimmalla osalla siitä porukasta oli klubi ja sen takia ne oli suoraa päätä kutsuttu koulutukseen, mutta sillä klubilla, joka oli mut haastatellu, ei ollu mahdollisuutta lähettää tulevana vuonna ketään. Olin vielä enemmän paniikissa, koska enhän mä tienny, miten sellanen hankittiin. Mulle kuitenkin luvattiin, että saisin vielä jostain klubin ja, että muhun otetaan yhteyttä.

Pitkä aika kulu ja olin melkein varma, että olin jääny ulkopuolelle sen takia, ettei klubia vaan ollut löytyny. Tulevia vaihtareita oli kuitenkin niin paljon, että kaikista karsittiin vielä. Pari päivää ennen joulukuuta sain viestin, että klubi oli löytynyt. Huokasin helpotuksesta, koska olin jo ihan varma, etten oliskaan päässyt lähtemään minnekään (suunnittelin jo mahdollisia kielimatkoja tai vaan omia reissuja Aasiaan..  Ehkä kavereiden kanssa?), mutta nyt kysyttiin jo maavaihtoehtoja, jotka laitoin seuraavasti:

1. Japani
2. Etelä-Korea (tässä vaiheessa ei vielä tiedetty, ettei sinne kohdistuis nuorisovaihtoo tänä vuonna)
3. Taiwan
4. Uusi-Seelanti (joka oikeestaan oli samaa vaihtoehtoa Australian kanssa)

Itse varma tieto kohdemaasta tuli helmikuussa, mutta sitä ennen piti täyttää niitä hakemuksia, joita lähetettäisiin kohdemaihin. Nähin hakemuksiin sisältyi omia ja vanhempien taustatietoja, sekä lääkärin että hammaslääkärin kattavat lausunnot, kuvia itselle tärkeistä asioista, koulun tietoja ja kirje tuleville host perheille. Omassa tapauksessani tän hakemuksen täyttö takerteli alussa aika pahasti, koska ensimmäiseltä yhteystietosivulta ei nettilomakkeessa päässyt eteenpäin ennen kuin siinä oli kaikki kohdat täytettynä ja mun passi sattu menemään helmikuussa vanhaks, joten jouduin odottelemaan uuden saapumista.

Kun olin saanu tiedon pääseväni Japaniin, meni vielä paljon aikaa siihen, kun lopulta sain ensimmäisen perheen tiedot ja siinä välissä ehdin käydä sekä piirin, että koko Suomen (ja Viron) yhteiskoulutuksessa, joista jälkimmäinen oli toukokuussa.

Tässä valtakunnallisessa koulutuksessa käsiteltiin monia asioita, joista suurinta osaa oltiin sivuutettu aiemminkin. Tavattiin kuitenkin Aasian kirjeenvaihtajan, joka sitten tulee meidän (siis Japanin ja Taiwanin vaihtareiden) kanssa Etelä-Koreaan muutamaks päiväks ennen varsinaista vaihtoo. Saatiin sitten tiedot muun muassa siitä, miten viisumi haettaisiin ja päästiin kyselemään kaikenlaista mieltä painavaa parilta Rotexilta, eli entisiltä Rotary-vaihtareilta. Sillon tilattiin myös Turolta bleiserit kaikille ja omani saapuikin nyt heinäkuussa.

Enää piti stressata vaan viisumia (joka itelläni odottaa Japanin suurlähetystössä hakemista), käyntikortteja (jotka onnistuin tilaamaan viime viikolla), muiden vaihtareiden kanssa vaihdeltavia pinssejä (joita ite alotin väkerrellä ihan liian myöhään), tätä blogia (jonka alottamistä siirsin aina vaa eteenpäi, kun en keksiny mitään nimee), mahdollisesti läksiäisiä ja lopuks pakkaamista. Ja toki kielenopiskelua. Vaikka toisaalta se varmaan jatkuu pitkään vielä vaihdosta palaamisen jälkeenkin.